maanantai 29. marraskuuta 2010

Kotiinlähtö lähenee

Juustokakku New Yorkista. Koko ihanuus vielä edessä...
Enää muutama päivä tätä New York -kakkua jäljellä. Se voisi olla vaikka juustokakkua, sen sanotaan olevan täältä kotoisin. Kaupungissa ja kakussa on sama kaava. Alkuun on herkullinen asetelma ja ensimmäiset palat suussasulavaa ihanuutta. Kohta makuun jo tottuu ja nautinto muuttuu arkisemmaksi. Sitten alkaa äklöttää ja seuraavat palat pitää syödä vähän väkisin, tietäen, että tämä on hyvää, vaikkei siltä enää tunnukaan. Lopulta herkku ei mene alas enää millään, eikä ihan heti tee uudestaan mieli. Tämä perheen masut alkavat olla jo melkoisen täynnä ja tuntuu, että täältä kun pääsee rauhallisempiin omiin kuvioihin Suomeen, ei ihan heti viitsi avata uutta kakkua.

Kun on mielensä asettanut kolmen kuukauden reissua varten, alkaa loppuvaiheessa olla entistä enemmän lähtöfiiliksissä. Motivaatio alkaa laskea, oli kyse sitten blogin kirjoittamisesta, uusien paikkojen tai ihmisten näkemisestä tai ihan päivittäisistä rutiineista. Toinen jalka alkaa olla jo vahvasti Suomessa. Kylmyys ja lumi kuulostavat kutsuvilta, joulunaika kotona oikein miellyttävältä ajatukselta ja töihinpaluukin houkuttelevalta, nyt kun ensi kuun työvuorolista on julkaistu ja tiedän, miten homma alkaa. Asunnon puutteet tuntuvat täällä joka päivä suuremmilta ja kotiinpääsyä ei meinaa malttaa odottaa. 

Saa nähdä iskeekö viimeisten päivien paniikki. Sellainen, kun on jostain paikasta lähdössä tai muuttamassa pois ja tajuaa, mitä kaikkea on tekemättä ja mitä olisi voinut tuossa ympäristössä nähdä ja kokea. Tällä viikolla valmistaudutaan tuon fiiliksen voittamiseen käymällä Bronxin eläintarhassa. Loppupäiville, kun Mette on jo työnsä lopettanut, suunnitellaan joulumielen kartuttamista tämän kylän kuuluisilla jutuilla: Rockefeller Centerin joulukuusen ja luistinradan tsekkauksella ja jouluostoksilla joissakin niistä muutamasta kaupasta, joita tästä taajamasta löytyy.

3-vuotias poika ja 3-vuotiaan pojan lahjat
Marraskuuta täällä sävytti eniten Meten Leena-tädin kahden viikon vierailu ja puolenkuun juhlaputki. Feliks täytti kolme ja isä vähän enemmän heti isänpäivän perään. Sitten vietettiin Kiitospäivää ja viimeisenä viikonloppuna oli vielä tämän ulkosuomalaisvaiheen tavallaan sinetöivä juhla, Suomi-koulun ja -kirkon joulutapahtuma. Riisipuuroa, glögiä, pipareita, joulupukki, myyjäiset ja kruununa Kauneimmat Joululaulut. Tapahtuma kokosi ison joukon Nykin suomalaisia yhteen ja siinä joukossa oli aika monta tuttuakin. Mette tapasi minun tuntemia kerho- ja saunakavereita ja minä taas muutaman uuden Meten työkaverin. Ja muutenkin kohtasimme monta suomalaista todennäköisesti viimeistä kertaa täällä. Suomalaiset joululaulut ja Lucia-kulkue vahvistivat vielä tunnetta joulun odotuksesta ja kotiinpaluusta. Yksi vaihe on päättymässä ja olemme kovasti valmiita hyppäämään seuraavaan.

Brooklyn Museumissa
Brooklyn Public Library
Vapaudenpatsas ja turistit
Leenalle kuuluu iso kiitos avusta. Kun on parin viikon ajan ylimääräinen käsi- ja silmäpari lapsiperheessä, pääsevät vanhemmat (eli koti-isä) hiukan vähemmällä. Leena kiersi omatoimisesti kaupungin nähtävyyksiä joinain päivinä ja toisina kuljettiin yhdessä, mikä auttoi meitäkin taas jaksamaan uusia juttuja. Esmerkiksi Brooklyn Museumiin tuskin olisi tullut lähdettyä yksin lasten kanssa. Ja päästiinpä viettämään Meten kanssa myös muutamia arvokkaita hetkiä kahdestaan. Muutenkin vierailu oli virkistävä muutos arkeen ja jakoi loppuajan mukavasti aikaan ennen Leenan tuloa ja sen jälkeen. Puuttellisista olosuhteista ja vauhdikkaasta arjesta huolimatta kaikki meni hyvin ja samalla saatiin hyvä kuorma Suomen-tuliaisia koti-ikävää helpottamaan.  

Kauneimmat joululaulut
Kuulumisia, kuvia, ajatuksia ja kirjoituksien aiheita on kyllä enemmänkin, kuin mitä blogiin asti on päässyt. Mainittu kotiinpaluuseen liittyvä motivaatiopula, melko krooninen aikapula ja tottuminen täälläoloon ovat verottaneet päivitystahtia. Huipuksi vielä tietokoneen säilytyspaikka, eristämätön jälkeenpäin rakennettu pikku laajennushuone, on talvikeleillä jäähtynyt jääkaapin lämpötiloihin ja saavuttaa inhimilliset oleskeluolosuhteet vain pari kertaa vuorokaudessa, kun lämmityslaite puhaltaa koppiin hieman lämpöä, joka häviää hetkessä kylmiin seiniin ja ovenraoista ulos. Lämpimän Suomen-kodin kutsu on jo aika voimakas ja vahvistuu vain.

Syksyn viimeiset grillaukset ja sytytyksen virallinen valvoja

tiistai 16. marraskuuta 2010

Autoista ja rekisterikilvistä



Täällä Yhdysvalloissa kaikissa osavaltioissa on omat rekisterikilvet, jotka poikkeavat aika paljonkin toisistaan. Katuja kulkiessani aloin bongata eri puolilta Jenkkilää tulevia autoja, ensin vain mielessäni mutta pian aloin myös kirjata ylös uudet saavutukset. Tämänhetkisen kirjanpidon mukaan puuttuvia on enää  Hawaiji, Iowa ja Etelä-Dakota. Niistäkin muistaakseni olen nähnyt Iowan, ennen kuin aloin pitää kirjaa. Varmat vain lasketaan, joten kolme puuttuu. Perusosavaltioiden lisäksi vastaan on tullut Washington DC, jossa on siis omat kilvet, Kanadan puolelta Quebec ja Ontario ja koko joukko erilaisia government-, diplomaatti- ja muita erikoisrekkareita. Standardista poikkeavien omien kilpien, vanity plates, teettäminen on aika vapaata ja kaiketi aika edullistakin, niitäkin näkee aika paljon. Esimerkki yllä. 





Suurin osa osavaltioista mainostaa itseään ja erilaisuuttaan (tai erikoisuuttaan) jollain lisämääreillä. Näittenkin joukkoon mahtuu asiallisia sloganeita, tylsiä mainoksia ja sitten korneja tai vähintäänkin hassuja lausahduksia. Me asumme Empire Statessa, kun naapurista löytyy New Jersey - Garden State. Ylempää pohjoisesta Pennsylvania mainostaa www.visitPA.com, Vermontin vihreä kilpi julistaa The Green Mountain State. New Hampshire puolestaan uhkailee Live Free or Die kun Missouri on Show me State. Osa mainostaa maataloustuotteitaan, kuten Idaho - Famous Potatoes ja Wisconsin - America's Dairyland, toiset ammentavat historiasta: Illinois - Land of Lincoln, Delaware - The First State, Connecticut - Constitution State. Ilmailun alkuperästä sensijaan näyttää olevan kiistaakin, Ohio on The Birthplace of Aviation kun Pohjois-Carolina uhkuu olevansa First in Flight.




Kirjavaa kilvistöä siis ja kaikki yllämainittu bongattu täällä New Yorkissa, suurin osa meillä Brooklynissa. Korva on kaduilla kulkiessa ja kilpiä tuijottaessa tottunut jo pitämään normaalina auton äänenä isomoottorisen automaattivaihteisen matalaa hurinaa. Sellaisia täällä suurin osa autoista on. Melkein tuntuu autojen malli- ja moottorimerkintöjä tarkastellessa, että täällä asteikko alkaa siitä, mihin Suomessa loppuu. Ja se pitää jonkun verran paikkansakin. Jututin miestä, joka hankkii edustusautoja eräälle taholle. Kyseisen tahon kansainvälinen hankintaohje sallii esimerkiksi E-Mersuun korkeintaan 2.8-litraisen moottorin, kun täällä pienin, mitä kaupasta saa on 3.5-litrainen. Tutut eurooppalaiset ja japanilaisetkin on täällä varustettu Amerikan malliin isoilla myllyillä, jenkkiautoista puhumattakaan. Kyse on ilmeisesti enemmänkin perinteestä ja kulttuurista, sekä näyttämisen halusta, kuin oikeasta tarpeesta. Harva keskikokoinen perheauto tuskin tarvitsee normaaliin työmatka-ajeluun yli kolmelitraista veekutosta, jollainen melkein joka kärrystä vähintään löytyy. Status taitaa painaa enemmän kuin kiihtyvyys liikennevaloista toisiin. Toisaalta, miksi yrittää väkisin myydä pientä, edullista ja ympäristöystävällistä, kun ihmiset ovat valmiita maksamaan koosta, luksuksesta ja älyttömistä tehoista.


Esimerkkinä tehojen ja suorituskyvyn (yli)arvostamisesta käy AMG-mersujen yleisyys katukuvassa. Suomessa olen mieltänyt tuon lyhenteen kuuluvan vain todellisille autonrakastajille ja rahamiehille, jotka ovat valmiita maksamaan huikeita summia siitä, että heidän tavallisennäköisestä henkilöautostaan löytyy täysiverinen urheiluauto, jonka käsissä pitämiseen tarvitaan lujasti taitoa tai (kallista) elektroniikkaa. Täällä se on ilmeisesti vain lisäkeino, jolla erottua. Ostaa kerralla kalleimman, mitä listalta löytyy, niin ei jää jossiteltavaa. Taannoin näin mm. AMG-version R-Mersusta, siis ihan tavallisesta tila-autosta, ja hiljattain meidän kadulle hiljattain ilmestyi AMG-Ässä. S-Mersuhan on valtionpäämies/toimitusjohtaja-luokan pitkä edustusauto, jonka omistajan luulisi lähinnä istuvan takapenkillä. Miksi siitä pitää tehdä kuskille optimoitu kova-alustainen sporttiauto? Jos omistaja itse ajaa, miksi kuskata edustusauton tiloja? Jos istuu takapenkillä, miksi AMG:N tehot ja sporttisuus? En ole vielä kuskia nähnyt, mutta aion kysyä tätä. (Jos uskallan, tuollaisen auton ratin takaa/takapenkiltä voi löytyä aika tylykin tyyppi...)


S-Mersun perään sopii jatkaa yhdestä amerikkalaisesta erityispiirteestä. Kun kerran näyttävää kysytään, pitää tarjontaa olla. Varsinkin Manhattanilla näkee tuon tuostakin pitkiä limusiineja kuskaamassa jotain äveriästä tai kuuluistaa. Yleisimmin kyydistä taitaa kyllä löytyä ihan tavallinen kansalainen tai turisti viettämässä erityistä päivää. Hintoja en ole kysellyt, mutta ei päivävuokra välttämättä pilvissä ole. Allaoleva venähtänyt Hummeri löytyi ottamassa kyytiin hääparia kirkon edestä. Special day, special car.


Joskus olen kuullut Jenkkilästä sanottavan, että täällä on yhtä halpaa ajella limusiinilla kuin taksilla. Epäilen, että asia ei ihan näin ole, ellei limoksi lasketa tuikityypillistä amerikanautoa, mustaa Lincoln Towncaria. Niitä näkee todella paljon ja rekkarin vieressä on yleensä puhelinnumero. Kyseessä on vain yksi kaupallisen kuskaamisen muoto, car service. Etukäteen tilattava taksia hiukan tyylikkäämpi kyyti, joka on jo aika lähellä kuuluisien keltaisten hintatasoa. Leena-täti lähti hetki sitten sellaisella ja hinta JFK:lle on kiinteä 38 dollaria. Se on halvempi, kuin mikään taksimatka tällä välillä, joita on kohdalle sattunut.

 Raskaampi työ-, ja kuljetuskalusto on yleensä huvittavan suuren ja kömpelön näköistä, äänekästä ja savuttavaa. Pientäkin kuormaa (kuten vaikka bussilastillista koululaisia) kuskaamaan tarvitaan valtava ajoneuvo, joka äänestä päätellen kuskaa kaivoksellista kivilouhetta tai on 50 vuotta vanha. Roska-autot, puunraivaus- ja muut kuormurit kuulee ja näkee pitkän matkan päästä, bussit ja paloautot ovat isoja ja raskaita. No, ei ole ensimmäinen kerta kun tässä maassa tulee mieleen, että jonkun asian voisi hoitaa vähän kohtuullisemminkin...  

lauantai 6. marraskuuta 2010

Halloween

Syksy on hauska viettää Yhdysvalloissa, täälläoloaikaamme mahtuu sekä Halloweenin että Kiitospäivän vietto. Ensimmäinen oli viime sunnuntaina, lokakuun viimeisenä päivänä. Siis itse juhla. Kauppojen, ravintoloiden, kotien, pihojen ja muiden paikkojen koristelu on aloitettu monin paikoin jo hyvissä ajoin syyskuun puolella. Lähemmäs kuun loppua käytäessä kauhurihkama, kurpitsat ja niistä veistetyt Jack-o-lantern -lyhdyt, vanuhämähäkinseitit ja kaikki edellisiin liittyvä näkyi joka paikassa enenevissä määrin. Mikä tahansa kävi, kunhan se jollain tavalla ytritti olla pelottavaa, oranssia tai mustaa. Kauppohin tuli näkyvästi myyntiin kurpitsojen lisäksi isoja pussillisia trick or treat -keppostelijoille jaettavia karkkeja, niiden keräämiseen sopivia kurpitsaämpäreitä ja tietysti naamiaispukuja. Metroaseman kulmalle avattiin tätä varten liike vain pariksi viikoksi ja pahimmillaan jono ylettyi kymmenien metrien päähän. Ravintolat haalivat asiakkaita koko kuukauden kurpitsapiirakalla, -kahvilla, -oluella, -donitseilla ja -muffinsseilla, sekä tietysti lupaamalla ilmaisia drinkkejä ja muuta Halloween-iltaa naamiaisasussa juhlimaan tulleille. Melkoinen mylläkkä Pyhäinpäivästä.


Silvian ensimmäinen Halloween
Kaikki huipentuu paraateihin ja illan naamiaisbileisiin. Manhattanilla järjestetään iso kulkue, joka etenee kuudetta avenueta ylös ja kerää valtavat ihmismassat seuraamaan sitä ja suurin osa yleisöstäkin on kuulemma karnevaalin hengessä pukeutunut erilaisiin asuihin. Tapahtuma oli varmasti mittava päätellen päivällä nähdyistä valmisteluista, joihin törmäsimme viettäessämme sunnuntaipäivää Manhattanilla. Meillä Park Slopessa oli onneksi kesympi tapahtuma, paikallisen komitean järjestämä lasten paraati. Siinäkin riitti ihmettelyä lapsille ja aikuisille. Kulkueen aloittavien ja lopettavien hälytysajoneuvojen välissä marssi näkyvien sponsori- tai mainoskylttien esittelemänä eri tahojen porukoita naamiaisasuissaan. Kaupunkia riivaavat lutikat eli bed bugit olivat tänä vuonna suosiossa. Joukossa oli mm. kärryillä kulkeva sänky, jossa makasi oikea lapsi pyjamassaan ja kummassakin päässä heilui aikuinen bed bug -asussa, suu verta valuen.  Sekä paraativäen että paikallisten katselijoiden joukossa ei ollut montaa lasta (tai aikuista), iästä riippumatta, joita ei oltu puettu eläimeksi, piirretty- tai sarjakuvahahmoksi, palomieheksi, prinsessaksi, noidaksi, astronautiksi tai muuksi. No, kaksi suomalaislasta oli puettu ainoastaan lämpimästi...


Päivän värit: musta ja oranssi
Jotkut otti aika tosissaan ton eläimenä olemisen


Halloween oli odotetun kaupallinen hässäkkä, mutta itse juhlinta varsinkin täällä Brooklynissa oli kyllä ihan kivaa, kylmästä säästä huolimatta. Kaiken puvuilla koreilun (ja kilpailun), valtavan kulutuksen, markkinoinnin ja överiksi menevän kotien edustojen koristelun keskellä ihmiset tuntuivat kuitenkin olevan hyvällä tuulella, toisistaan ja yhdessäolosta iloiten, selvin päin nauttimassa syksyisestä karnevaalista. Hymyjä, karkkia ja toisten ilostuttamista tuntui olevan liikkeellä.

Vähän piti korjata huvittunutta ennakkoasennetta tätäkin juhlaa kohtaan. Kaikilla on perinteensä ja tapansa eikä kaikessa suomalaisessa juhlimisperinteessä suinkaan ole ylpeiltävää. Mielenkiinnolla odotan Kiitospäivää kalkkunoineen. Täkäläinen kaveripariskunta on ajatellut pitää meille ja parille muulle ulkomaalaiselle ennakkoon maistiaisen Thanks Giving -perinteistä, ennen kuin lähtevät kotipuoleen perheensä luo varsinaisten perinteidensä pariin. Ruoka taitaa tuossa juhlassa olla aika isossa osassa, hyvä niin...

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Lasten kuulumisia: Silvia, 1-vuotias!


Silvia täyttää tänään vuoden. Viimeiset kuukaudet ensimmäisestä ja ensimmäiset toisesta vietetään New Yorkissa. Silviakin on jaksanut ja pärjännyt hienosti ulkomailla. Erilaiset purkkiruuat, korvikkeet, puurot ja muut on ehkä mietityttänyt vanhempia, mutta tytölle on kaikki kelvannut. Uni on maistunut ja rattaissakin jaksaa olla. Feliks tietysti määrittää aika paljon päivittäistä touhuamista, mutta kyllä kuopus puolustaa paikkaansa ja protestoi tarvittaessa jyrkästi, jos homma ei miellytä. Onneksi aika hyvin miellyttää. Samoin kuin Feliks, on Silviakin ollut terve koko ajan. Se on iso kiitoksen aihe, kaiken tämän keskellä ei kyllä huvittaisi yhtään alkaa sairastaa vieraassa maassa.

Silvia oppii ihan kohta kävelemään. Seisomisennätys on 10 sekunnin luokkaa ja askeleitakin on otettu muutama. Sitten onkin isällä kiire, kun molemmat painelevat karkuun minkä pääsevät... Puhe ja muu kommunikaatio on myös ilahduttavan runsasta. Tavuja, ääniä ja muita on jo aika paljon. Kissa on uu-uu huolestuneella ilmeellä ja se sanotaan jos kissa nähdään, joku sanoo miau tai kissa. Virheitäkin tulee, joskus Silvia käyttää samaa sanaa myös koirasta. Annetaan anteeksi, kuten myös se, että lentokonetta tarkoittava ilmaisu (käsi ja katse ylös ja sanotaan le tai lö) tulee myös helikopterin kohdalla. Puolitoistavuotiaana vaaditaan jo parempaa suoritusta...

1-vuotispäivän kunniaksi taidetaan mennä viikonloppuna kunnon brunssille johonkin lähistön kivoista ravintoloista. Ei kyllä isompia juhlia jaksaisi järjestääkään. Onneksi Silvia ei osaa sellaisia kaivatakaan...


Mummu syöttää

Manhattanilla leikkipuistossa

Kasvitieteellinen puutarha

Orkideatyttö

Isoveli auttaa, kun jano yllättää. Vähän hankala tämä tuolivirityskin...

Kyllä mäkin tykkään kylvystä!

Kerhossa

Pitää mullakin olla leikkipuistossa jotain tekemistä

Rebel without a cause

Prospect Park

Parhaat kaverit

Jess, päästään Manhattanille!

City Hall ja tytöt


Sähän seisot!

Joo, tässä me velipojan kans hengaillaan ja vahditaan meidän hoodeja...


Mähän sanoin, et alan syödä kiltisti jos saan oikean syöttötuolin!

New York City Girls

Ilmarin synttäreillä

Välillä oli jo aika kylmääkin

Eiku hetkinen, näinhän se meneekin!

Roosevelt Islandilla

Tässä on muuten haastetta: Antaa näiden leikkiä yhdessä niin, ettei pienempää satu...

Kyllä tähän pari kaveria mahtuis...

Downtown Brooklyn